Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Puoliväli lähestyy

Olen jo muutaman viikon mietiskellyt, että joko kohta alkaisi olla tarpeeksi asioita mielessä uuden semesterin alun jälkeen blogikirjoitusta varten - tämä kuvastaa hyvin sitä, että vihdoin se lepposampi ajanjakso yliopistoelämässä on alkanut! Tunteja on tällä 6. semesterillä pääsääntöisesti 1/pvä, joinakin kaksi, mikä on siis melko lailla kevyempää kuin aiemmin. Erikoisaloista jatkuvat melkein poikkeuksetta samat aineet - kardiologia, korva-nenä-kurkku - taudit ja kirurgian perusteet. Myös farmakologia jatkuu edelleen. Lisäksi hoitsukurssilla harjoitellaan hoitotyöhön liittyviä käytännön taitoja kuten nenämahaletkun laittoa ja pistämistä. Pienempiäkin kursseja on edelleen, esimerkiksi genetiikkaa on muutama tunti. Opettajat ovat olleet lähes poikkeuksetta todella kivoja ja hyviä, joten motivaatiota pystyy kohottamaan kun välillä pääsee näkemään spesiaaleja leikkauksia ja tutkimaan potilaita teoriaopiskelun lisäksi. Vaikka ulkomailla opiskelevia kutsutaan Suomessa kirjaoppineiksi, niin…