Niin se meni se kuusi vuotta, kukapa olisi uskonut. Tämän blogin kautta pystyy hyvin palauttamaan mieleen niitä fiiliksiä mitä opiskelujen alkuajoista on, koska onhan ne himmentyneet, paljon on unohtunut. Oma lääkisaikani toki on hyvin erilainen kuin useimmilla, koska sain lapset opiskeluaikana. Maailman paras päätös omalla kohdallani, ja olipa aikalailla tuuri mukana kun ensimmäisen kanssa selvisin opiskeluista kiitos koronan etäopintojen, ja toisen kanssa kävi muuten vaan tuuri ajoituksessa. Kandivuodet tässä välissä olivat mahtavia ja raskaita. Töissä oppimiskäyrä on tietysti alkuun hurjan nousujohteinen, mistä tulee aivan mahtava fiilis. Töitä tehdessä oppii soveltamaan sitä teoriatietoa aivan eri tavalla. Sitten joskus tuli myös se "discouragingly realistic" - vaihe, jolloin ymmärsi turhan selvästi, että ei tiedä juuri mistään mitään. Onneksi se on aina vain vaihe, eikä siihen tunteeseen tarvitse jäädä muhimaan. Tein töitä useammassa paikassa, erilaisissa kaupungei
Toiveet kahdeksannen semesterin lähiopetuksesta vähenevät koko ajan, vaikkakin tällä hetkellä suunnitelma on, että 5.10. alkaa jonkinlainen "yhdistelmäopiskelu". Miten se etenee, se jää vielä nähtäväksi. Opiskelu ulkomailla on saanut erityisen hankalat piirteet, kun täytyy miettiä mahdollisuuksia liikkua ja mahdollisia karanteeneja. Sanoisin, että jos nyt miettisin ulkomailla opiskelujen aloitusta, harkitsisin vähän tarkemmin. Onneksi itsellä on alle puolet enää jäljellä. Kahdeksas semesteri on monella tavalla merkittävä. Sen jälkeen 2/3 lääkiksestä on tehty, ja saa oikeuden toimia lääkärin sijaisena. (sillä edellytyksellä, että opiskelut jatkuvat). Viimeistään yhdeksännen semesterin jälkeen ensi kesänä pääsemme siis tositoimiin, ja sekös jännittää. Toinen merkittävä asia on, että neljännen vuoden lopuksi on vino pino isoja kokeita, mm. gynecologia&obstetriikka, sisätaudit, infektiotaudit. Tammi-/helmikuusta on tulossa stressaava. Kaikenkaikkiaan motivaatio op