riianturkulainen

Kävipä niin, että seiska semmasta ei tullut sellaista, mitä joskus aikaisemmin odotti. Opintojen alkuvaiheessa sitä kuunteli seiskasemmalaisia kateudesta vihreänä ja mietti että pääsenkö ikinä sinne asti. Tämä ajatus on sittemmin unohtunut kun semesteri toisensa perään on vilahtanut ohi aivan mielettömällä vauhdilla. Eli siis, 7. semesteri on kuuluisa siitä että "on niin rentoa". On ensimmäistä kertaa pelkkiä kliinisiä kursseja ja ne järjestetään ensimmäistä kertaa sykleissä niin, että on vain yhtä ainetta kerrallaan vaikkapa kaksi viikkoa ja sitten taas vaihtuu. Enpä olisi kolme vuotta sitten uskaltanut toivoa, että oman seiskasemmani ensimmäisinä viikkoina synnyttäisin kesken gynen kurssia esikoiseni! Tai, että se myöhemmin kuluisi etänä koulutöitä Suomessa tehden, päätyön ollessa toki tuo vieressäni tuhiseva söpöläinen. Obstetriikan ja gynekologian kurssilta on erittäin osuvia asioita jäänyt mieleen. Ensimmäiset tunnit, joissa käsiteltiin raskauden kulkua olivat melkoisen

Vihdoin lääkiksen ensimmäinen puolikas on suoritettu! On se vaan kaiken hehkutuksen arvoista, vaikka jaksamista täysimuotoiseen juhlimiseen ei ehkä olekaan valtavan luku-urakan ja muiden elämäntilanteeseen liittyvien seikkojen takia. Helppo se kolme vuotta ei ollut mutta kliseisesti se oli kyllä kaiken tuskan arvoista. Ja vielä kun on saanut rakentaa muuta elämää tässä samalla! Luku-urakka oli tosiaan puolisentoista kuukautta, ja yllättäen semesterin loppu vaati jonkin verran säätöä myös ihan kurssien läsnäolojen takia. Kardiologiassa ja kirurgian perusteissa oli kaksipäiväiset kokeet (teoreettinen ja käytännönläheisempi osuus). Vaikein koe oli kuitenkin viimeisenä, nimittäin farmakologia. Omalla kohdalla se yltää näiden kolmen vuoden vaikeimpiin kokeisiin, vaikka sinällään hyvällä valmistautumisella liikaa ei tarvinnut stressata. Se myös sijoittui viimeiselle koejakson päivälle, mikä ei ole tietenkään ihanteellista. Eli tuleville farman kokeisiin valmistautujille, älkää jättäkö siih

Olen jo muutaman viikon mietiskellyt, että joko kohta alkaisi olla tarpeeksi asioita mielessä uuden semesterin alun jälkeen blogikirjoitusta varten - tämä kuvastaa hyvin sitä, että vihdoin se lepposampi ajanjakso yliopistoelämässä on alkanut! Tunteja on tällä 6. semesterillä pääsääntöisesti 1/pvä, joinakin kaksi, mikä on siis melko lailla kevyempää kuin aiemmin. Erikoisaloista jatkuvat melkein poikkeuksetta samat aineet - kardiologia, korva-nenä-kurkku - taudit ja kirurgian perusteet. Myös farmakologia jatkuu edelleen. Lisäksi hoitsukurssilla harjoitellaan hoitotyöhön liittyviä käytännön taitoja kuten nenämahaletkun laittoa ja pistämistä. Pienempiäkin kursseja on edelleen, esimerkiksi genetiikkaa on muutama tunti. Opettajat ovat olleet lähes poikkeuksetta todella kivoja ja hyviä, joten motivaatiota pystyy kohottamaan kun välillä pääsee näkemään spesiaaleja leikkauksia ja tutkimaan potilaita teoriaopiskelun lisäksi. Vaikka ulkomailla opiskelevia kutsutaan Suomessa kirjaoppineiksi, niin

Jostain syystä perinteinen semesterin loppu - kirjoitus jäi väliin. Tenttejä ei ollut niin paljon, ainoastaan yksi iso joidenkin pienien lisäksi, ja lähdin vauhdikkaasti sen jälkeen Riiasta kohti Turkua. Patologian lopputentti oli isosta alueestaan huolimatta miellyttävä kokemus. Vaikka tuollaista koealuetta (10 välitenttiä) on mahdotonta edes kunnolla kerrata viikon aikana, minusta lukeminen oli kivaa ja kokeeseen mennessä oli hyvä fiilis. Tähän auttoi merkittävästi se, että kurssin aikana oli joutunut lukemaan jo paljon. 6. semesterin lopuksi eli kolmannen vuoden lopuksi onkin sitten taas monenmoista koetta, kaikista tämän vuoden ainesista. Kesäloman alku olikin tänä vuonna poikkeuksellisen hieno kun pääsimme pitkällisen haaveilun ja suunnittelun jälkeen Joonian meren purjehdukselle. Tällä kertaa uskallan käyttää ylisanoja ja voin kuvailla sitä taivaallisena kokemuksena! Joka aamu herätessä oli meri - siis uskomattoman kirkas, turkoosi meri ympärillä ja päivän agenda oli joka päivä

Helmikuisista kevään merkeistä on selvitty juuri ja juuri kevään puolelle, mutta onpahan ollut säässä vaihtelua tänä vuonna. Helmikuun ja toukokuun välille on mahtunut kaikkea hellejaksoa ja lumisateita unohtamatta. Osittain näistä syistä, osittain politiikkaa ja yleistä keskustelua seuranneena olen viime päivinä miettinyt ilmastoa hirveän paljon. Ei ole helppoa myöntää, että itse tuhoan luontoa yksilötasolla varmaankin eniten maailmassa lukuisista pienistä yrityksistä huolimatta. Sitä kun ei oikein voi sulkea pois, että ulkomailla asuminen lisää lentämistä varsin helposti jos kotimaassaan haluaa vierailla. Ja kun on matkusteluun tottunut, ei sitäkään oikein haluaisi kokonaan unohtaa. Lihankulutuksen vähentäminen taitaa olla niitä ainoita asioita mitä olen onnistunut saamaan aikaiseksi viime vuosina tällä saralla. Ja ehkä pyöräily. Ilmastoahdistus on tullut jäädäkseen, varsinkin kun luonto on todella iso arvo elämässäni. Viime päivinä olen alkanut ajatella myös miten vihreät arvot ja l

On taas se aika vuodesta kun askel alkaa pikkuhiljaa keventyä ja musculus zygomaticus major kiskoa suupieliä oikeaan suuntaan. Kolea kevättalvinen tuuli puhaltaa ajoittain edelleen kropan läpi myonien tapaan, mutta sairaalan opastaulujen tutkiskelu sujuu jo vähemmällä kiroilulla. Tai ainakaan kiroilu ei enää niin vahvasti liity kylmyyteen vaan enemmän ehkä latvialaisten opastuksien käsittämättömyyteen ja harhaanjohtavuuteen. Helmi-maaliskuu on kivaa aikaa monellakin tapaa. Uudet, innokkaat fuksit viettävät yhä varhaistuvia iltoja sitsaten ja rasteja kiertäen vanhempien opiskelijoiden säestämänä ja eri kansallisuuksien tapahtumatarjonnassa on vaikea pysyä perässä.  On italialaisten karnevaalijuhlia, saksalaisten panimovierailua ja ysäribileitä, yliopiston urheilutreenejä ja opiskeluiltamia, you name it. Huikeaa. Näihin aikoihin alkaa myös aina uuden vitossemman eli kolmannen vuosikurssin klinikka eli oikean lääketieteen opiskelu hiljalleen käynnistyä. Se tarkoittaa sitä, että kurssi