riianturkulainen

Suomi 100 oli juhlava päivä myös meille opiskelijoille täällä. Riiassa muistettiin Suomen juhlapäivää hienosti, esimerkiksi kaupungintalo oli valaistu sinivalkoisin värein ja presidenttikin piti juhlapuheen suomalaisille. Suomen lähetystö kutsui meitä opiskelijoitakin tapahtumiinsa. Yliopistolla oli videoshow suomalaisuudesta ja siniristilippu vangitsi katseita. Myös osa suomalaisista oli söpösti sinivalkoisiin pukeutuneita. Illalla ainejärjestömme RiSLO järjesti koktailtilaisuuden, jossa oli myös mahdollista seurata linnanjuhlia valkokankaalta. Ihana ilta. Samalle viikolle osui myös yliopiston winterball, joka oli aivan upea tapahtuma. Puitteet olivat hienot (sama paikka kun RiSLOn vuosijuhlat, mutta käytössä oli koko talo), vieraita oli paikalla mahtava määrä ja järjestelyt olivat onnistuneet. Sadoille juhlijoille oli useita tanssilattioita ja pientä jouluista tekemistä. Tunnelma oli erittäin miellyttävä. Meidän semesterin opiskeljoista osa oli jäänyt kotiin valmistautumaan maanant

Tämänhetkiset tunnelmat opinnoista kiteytyvät aika hyvin tuohon lauseeseen. Aina kun ajattelen, että edes joku yksittäinen juttu/aihe vaikkapa jotain koetta varten on hyvin hallussa, niin lopputulos on aina sama - virheitä ja puutteita löytyy, ja jos asiaa kaivelee vähän syvemmältä tulee esiin järkyttävä määrä uusia yksityiskohtia. Huomaan, että vaikka tietäisin perusperiaatteet jostain asiasta, vaikkapa tulevaan fysiikan kokeeseen valmistautuessani, en oikeastaan kuitenkaan tiedä mitään. Silti tiedän niin monesta asiasta enemmän kuin vuosi sitten, se on kannustavaa ja hyvä pitää mielessä. Pari viime viikonloppua on kulunut vieraiden kanssa, ja tämä viikonloppu ei tule olemaan poikkeus. Kiitos perheelle ja ystäville, jotka tulevat viettämään kolmekymppisiäni Riikaan, se merkitsee paljon! Kivoja juttuja on tapahtunut näinä viikonloppuina ja opiskelujutut on lähinnä survottu väleihin (joita myös arkipäiviksi kutsutaan) väkisin. Panostus ei ole ollut sataprosenttista, mutta siihen on ty

Tenttirumba loppui tasan kaksi viikkoa sitten latinan tenttiin, jota edelsi biokemian, anatomian ja histologian kokeet, niinkuin aiemmin kerroinkin. Opiskelijoita tuntui jännittävän histologia jonkin verran, koska uuden oppiaineen kokeessa on aina se vaara, ettei tiedä mitä odottaa. Tunnelma kokeen jälkeen on kuitenkin ollut hyvä, joten kaikki taisi sujua stressistä huolimatta (tai sen ansiosta) hyvin, luulisin. Väsymystä on ollut jonkin verran ilmassa, ymmärrettävästi, ja tunnelmat vaihtelevat "olispa jo joululoma" - tyyppisistä ajatuksista "tää semesteri on ollut paljon iisimpi" - tyyppisiin kommentteihin.  Itse pääsin poikkeukselliseti rentoutumaan viikonlopuksi koejakson jälkeen keski-Eurooppaan, enkä olisi voinut kivempaa viikonloppua toivoa. Kelit, olosuhteet kaikinpuolin ja vieraanvaraisuus lämmittivät sydäntä, ja nämä fiilikset kantavat tietysti pidempäänkin. Taas on jaksanut lukea, väsätä esitelmiä ja valmistautua ensi viikon kokeeseen normaaliin tapaa

Parin viikon rutistuksesta on nyt aika lailla puolet kasassa. Biokemian koe oli odotetun mukainen, joskin tietotaidolle oli käyttöä ehkä jopa enemmän kuin esimerkiksi viime semesterin molekyylibiologian kokeissa. Nyt alan jo tottua siihen, että asioita täytyy opetella ulkoa paljon, eikä se enää ole niin uuvuttavaa kuin aluksi, mutta tehokkuutta voisi olla enemmänkin. Olen aiemmin luottanut siihen, että kun ymmärrän asiat hyvin muistan myös tarpeelliset asiat, ja pärjäillyt kivasti sillä eri kouluasteissa, mutta täällä se ei vaan kertakaikkiaan riitä. Lähinnä kielissä on aiemmin tullut opeteltua vastaavalla tavalla ulkoa asioita. Esimerkiksi biokemian asiat ymmärsin kohtuullisen hyvin luettuani niitä kurssin aikana, ja lisäksi vielä opettelin asioita ulkoa muutamana päivänä ennen tenttiä (tarkoittaa siis että tenttasin asiat itsekseni tavalla tai toisella 5-10 kertaa). Olen kohtuullisen tyytyväinen tulokseen tällä panostuksella, koska enempi panostus on aina jostain toisesta asiasta

Lokakuussa on hyviä viboja. On tekemisen meininkiä ja kirpsakka, sateinen syyskeli. Monena aamuna on tullut se tuttu, jostain syvältä kumpuava fiilis, että talvi on tulossa, että kohta jossain päin Suomea sataa ensilumi. Aivan ihana odotteleva, rauhoittava fiilis. Lämpötila ja sen mukana lämpöliike laskee. Olisi kiva syyttää siitä myös aivosolujeni toiminnan ajoittaista kankeutta. Osa päivistä sujuu kahvin voimalla oikein näpsäkästi yliopistolla kellon ympäri kun taas osa päivistä on aamusta asti jotenkin vinksallaan, kiertyneitä ja takaperoisesti eteneviä niin, että illalla kymmeneltä tavoittaa ensimmäisen jonkun järkevän olotilan. No, tiedättehän te nämä. Viimeinen viikko on kulunut melko lailla biokemian parissa entsyymejä ja reaktioita tankaten. Ruuansulatusentsyymit, entsyymien luokat ja spesifisyydet, aktivaattorit ja inhibitorit tulee osata ulkoa. Aminohapoistakin pitäisi tietää melko paljon. Käytännön tunneilla tehdyissä harjoitustöissä ja niiden ohella käydyissä keskus

Riianturkulaisuutta on yllättävän paljon liikkeellä,  se ei ole mitenkään sukupuuttoon kuolemassa oleva laji. Edes ilmastonmuutos, vieraslajit tai antibioottiresistentit bakteerit eivät näyttäisi tällä hetkellä uhkaavan lajia, ainakaan sen enempää kuin muitakaan lajeja. Tapaustutkimus riianturkulaisuuteen eräänä viikkona paljastaa monia vaikeasti selitettäviä ja toisistaan riippumattomia havaintoja. Riianturkulainen käy useimmiten ahkerasti aamutunneilla oppimassa uutta kahvin ja kinuskimuffinssin voimalla - ja muistaa toisinaan ottaa puuttuvat entsyymit ja vatsansuojalääkkeet. Seuraavalla biokemian tunnilla se miettii omakohtaisella kokemuksella kyseisten tuotteiden vaikutusta ruuansulatukseen naurahdellen puoliääneen. Riianturkulainen ei häpeä valkotakin liepeeseen ilmaantunutta värjäytymää, vaan päästäkseen anatomian laitokseen tunnille pukee sen päälleen ja päättää unohtaa tällaiset pikkuseikat. Lajin edustaja on innoissaan histologian protokolliin saamistaan proffan signeerau

Edellisen kirjoituksen jälkeen pari viikkoa on kulunut yhdessä hujauksessa. Joka päivä on tosi paljon tekemistä, ja nyt alkaa suurin osa kursseista olla käynnistynyt. Kuten ensimmäisistä lauseista varmaan huomaa, niin elämän ja yliopiston välille voi aika lailla vetää yhtäläisyysmerkin. Jo muutaman tunnin tauko opiskelusta tuntuu luksukselta, mutta minun on tällä hetkellä todella vaikeaa irroittaa ajatuksensa niistä kokonaan. Pari viikkoa sitten kävimme elokuvissa katsomassa Stephen Kingin romaaniin perustuvan elokuvan It, ja sen ajan olin elokuvan lumoissa. Aivot narikkaan - periaatteesta oiva esimerkki saattaa olla myös Sex and the city suoraan ysäriltä... Joo-o, turha huijata ketään, kaikki sitä tekee. Siis katsoo sarjoja, joiden aikana ei tarvitse ajatella mitään. Ainakaan muuta kuin että miten silloin joskus Mr. Big oli paljon viehättävämpi. Toinen syy, miksi kaikki aika tuntuu olevan lääkiksen täyttämää on tietysti se, että kaikki ihmiset ympärillä ovat näistä piireistä ja kaikki

...Niistä on tämä semesteri tehty. Anatomia alkaa neuroanatomialla, eli hermosto tulee tutuksi seuraavien muutaman viikon aikana. Vaikuttaisi siltä, että enää ei päntätä pienen pieniä osia kuvien kanssa, vaan nyt materiaali on enemmän tekstin muodossa ja ja kaikista osista pitää muistaa enemmän, kuten että mitä tehtäviä medulla spinaliksen (selkäydin) substantia grisean (harmaa aine) columna intermedian (keskimmäisen pylvään/sarakkeen) nucleus thoracicus posterior tekee. No, se ottaa osaa tiedostamattomien proprioseptiivisten tai syvien aistimusten käsittelyyn. Täytyy varmaan tällä semmalla ruveta tekemään anatomiastakin omat muistiinpanot. Anatomiassa opiskellaan neuroanatomian jälkeen sisäelimiä. Biokemiassa opiskellaan nyt alkuun entsyymejä ja mitä ne tekee esimerkiksi sokereille, eli käytännössä ruuansulatusta. Aminohappojen kemiallisten kaavojen piirtäminen ja niistä unien näkeminen on pop! Myöhemmin edetään erilaisiin elimistössä tapahtuviin energiantuotanomekanismeihin, esi

Idea tähän kirjoitukseen tuli Merete Mazzarellan kirjasta, jonka luin tänään. Hyvä kosketus on siis kirjan nimi, ja se sisältää pohdintaa, mielipiteitä, kokemuksia ja viittauksia liittyen lääkärin ammattiin, lääkäreiden ja potilaiden vuorovaikutukseen, hoitokulttuurin haasteisiin, ihmisen kehoon ja kuolemaan. Olin ajatellut kirjoittaa pienen blogikirjoituksen kesästä joka tapauksessa, joten nyt sain jotain muutakin aihetta, kuin että: "Menipäs kesä nopeasti" ja "Olipas kaikki taas niin ihanaa tai kamalaa".   En aio tehdä kirjasta mitään esittelyä tai arviota. Se ei antanut erityisesti mitään uutta minulle, koska toimintaterapeuttina ja jo toimintaterapeuttiopiskelijana minun on tullut kouluttauduttua vuorovaikutuksen parissa ja osaa teemoista on käyty yliopistossa joko etiikan ja/tai lääketieteen kulttuurin ja historian kurssilla. Aihetta oli kuitenkin kiva pohdiskella kesätyökokemuksen näkökulmasta - supertärkeitä aiheita kun ovat kiistämättä. Olin pari ku

Pääsin lopettamaan semesterin hyvissä ajoin ja onnistunein fiiliksin. Kaikki kokeet sujuivat loppuun asti hyvin, vaikka viimeiset päivät vaativat aikamoista tsemppaamista, jotta pystyi keskittymään hyvin. Pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä sitä kokemusta, että joutuu pinnistelemään, vaikka ei enää oikein jaksaisi tai huvittaisi. Niitä tilanteita tulee paljon lisää, ja tavitsen siihen vielä lisää harjoitusta. Onnistumiseni kokeissa tarkoitti siis sitä, että tavoitteeni täyttyivät kun sain autopassit loppukokeisiin, enkä siis joutunut jäämään exam periodille lainkaan. Jossain aineessa olisin toki voinut menestyä paremminkin, mutta sain kaikista aineista seiskan tai paremman, joten olen tyytyväinen. Ja eihän sitä fiilistä voi oikein edes pukea sanoiksi, että vihdoin olen saanut kunnolla alkuun yhden unelmani toteuttamisen. Olen niin onnellinen siitä! Yritin viimeisten kokeiden ohella hieman myös levähtää ja saada jo ajatuksia hetkittäin pois yliopistoelämästä, jotta siirtymä kesälomal

Vaikka viime viikon tekstissäni olin vielä aikeissa jäädä viikonlopuksi Riikaan opiskelemaan, päätin kuitenkin keskiviikkoiltana ostaa liput Helsinkiin perjantaille, jotta pääsisin isäni ja pikkusiskoni juhliin. Se oli äärimmäisen oikea ratkaisu, olin yhtä hymyä ja täynnä energiaa heti kun sain päätöksen tehtyä. Mikään rahasumma ei korvaa poissaoloa tuollaisesta tapahtumasta. Myös jälkikäteen ajateltuna olen todella tyytyväinen, että menin. Juhlat olivat kertakaikkiaan ihanat, eikä tänä kesänä tule toista tilaisuutta nähdä niin paljon sukulaisia ja muita ystäviä. Aamusta alkaen lojuimme puutarhassa tarjoiluiden viimeistelyn ohella ja juhlat kestivät keskipäivästä yöhön asti saunoen, syöden ja juoden. Tunnelma oli niin leppoisa ja hyväntuulinen kun voi toivoa. Pikkuserkukset viihdyttivät meitä ihanilla esityksillä ja muuten nautiskelimme olosta jutellen ja tietysti mölkkyä pelaillen. Kaikki asiat tuli puitua kuulumisista poliittiseen draamaan ja urheiluun asti, niin kuin totuttua. Omat

Muutamia kertoja on tullut leviteltyä käsiä, kun olen miettinyt miten ja missä järjestyksessä asiat kannattaisi tehdä. Keskittyminen on ollut tavallista vaikeampaa, mielessä pyörii enemmän ja enemmän muita kuin opintoihin liittyviä juttuja näin loman kynnyksellä. Lomalta ei silti tunnu vielä yhtään, koska on niin monta isoa kokonaisuutta kesken ja pahasti vaiheessa. Joo-o, nyt teidänkin mieleen alkaa hiipiä ajatus, etten vaan olisi stressaantunut... Käsien levittelyä ja hiusten repimistä aiheuttaa myös tietyt ärsyttäväksi mieltämäni asiat, kuten latinan adjektiivien taivutus (tai oikeastaan kyvyttömyyteni tarttua aiheeseen).     Siitä huolimatta tai siitä johtuen vietän vapaa-aikaani enenevissä määrin muualla kuin työpöydän ääressä, tai siltä se ainakin tuntuu omassa päässä. Ystäväni yrittää tolkuttaa, että teen paljon ja hyvää työtä, mutta kaikkihan sen tietää, että ei se oikein itselle riitä toisen sanomana.. Tarkemmin ajateltuna kyse taitaa kuitenkin olla siitä, että k