riianturkulainen

Viikon aikana ei tapahtunut hirveästi. Olin yliopistolla joka päivä, vaikka päivät vähän lyhenevätkin exam periodin alkua kohti. Pari testiä ja yksi koe tuli tehtyä pois alta, mikä on plussaa. Anatomian tunnitkin olivat tällä viikolla tylsät, toisin kuin viime viikolla, jolloin pääsimme tunnin lopuksi opiskelemaan lihaksia ruumiista. Olin nähnyt ohimennen ruumiita aiemmin anatomian laitoksella, mutta tällä kertaa pääsimme opettajan johdolla tutkimaan sitä enemmän. Tosi mielenkiintoista, eikä yhtään hirvittänyt, vaikka olisi ehkä saattanut kuvitella. Sain lisämotivaatiota opiskella, kun kuulin vihdoin viimeisen koepäivän (= koko semesterin viimeinen päivä). Se on siis viimeinen päivä ainoastaan, jos koetulokset pysyvät loppuun asti hyvinä. En halua ottaa turhia paineita kuitenkaan, koska sairastelu verotti lukemista melkoisesti. Lukemista meinaa verottaa myös ah-niin-ihana kesä. Koko kaupunki tuntuu aivan uudella tavalla kiehtovalta ja sykkivältä nyt kun illatkin ovat olleet lämpimiä.

Viikon toipumisen jälkeen nyt on kohtuullisen hyvä olo. Erityisesti mieli on virkeä kun taas pystyy elämään normaalimmin. Tämän viikon olen käynyt vain tärkeimmillä tunneilla sairausloman turvin. Samanlaisiin opiskelusessiohin en vielä pysty kuin aiemmin, mutta pari tuntia kerralla on jo ihan ok. Saattaa olla että läpäisen ensi viikon testit ja kokeet (3kpl), toivoa on. Isoja uusia kokonaisuuksia ei ensi viikon kokeissa ole, ainoastaan kohtuullisen tuttuja juttuja ensiavusta, latviasta ja kemiasta. Riiassa on nyt niin kaunista, kun puihin tulee lehdet. Lähipuistoni ovat kerrassaan ihastuttavia ja mielessä pyörii myös jonnekin vähän kauemmas keskustan ulkopuolelle samoilemaan lähteminen. Yritän olla olematta liian harmissani, etten pääse perheeni kanssa viettämään perinteisiä kevääseen liittyviä juhlia, nimittäin kummityttöni syntymäpäivää ja äitienpäivää. Molemmat juhlat - ihmisistä puhumattakaan kun ovat niin kovin tärkeitä. Syökää iso pala sacherkakkua minunkin puolesta!

Nyt voin palkita teidät kaikki kirjoittamalla, että mikä kaikki täällä nyt sitten on *****estä. Olen saanut niin paljon kommenttia (okei, ainakin viisi) hyvästä asenteesta ja motivaatiosta, että voin luottavaisin mielin kirjoittaa kolikon toisesta puolesta. Idea tähän lähti siitä, että olen kärsinyt pari viimeistä päivää kammottavasta nielutulehduksesta. Toinen juttu on se, että teidän lisäksenne myös minä haluan muistaa myös niitä negatiivisia puolia. Ensimmäiseksi vaikka siitä edellämainitusta tonsilliitista. Se tuli puun takaa, niinkuin monet asiat tietenkin. Keskiviikkona tunsin aamuna pientä karvautta vasemmalla puolella kurkkua ja tuumasin, että särkylääkettä huiviin niin eiköhän siitä hyvä tule. No eipä tullut. Keskiviikkona päästessäni fysiikan lähiopetuksesta tein pellehyppyjä ilosta (kesäiset ilmat, neljän päivän vapaat jne. jne.) [nielemistauko] ja torstaiaamuna heräsin todeten, että kaikki suunnitelmat terassikauden avajaisista tai jazz-konserteista voi unohtaa, opiskelus