riianturkulainen

Toiveet kahdeksannen semesterin lähiopetuksesta vähenevät koko ajan, vaikkakin tällä hetkellä suunnitelma on, että 5.10. alkaa jonkinlainen "yhdistelmäopiskelu". Miten se etenee, se jää vielä nähtäväksi. Opiskelu ulkomailla on saanut erityisen hankalat piirteet, kun täytyy miettiä mahdollisuuksia liikkua ja mahdollisia karanteeneja. Sanoisin, että jos nyt miettisin ulkomailla opiskelujen aloitusta, harkitsisin vähän tarkemmin. Onneksi itsellä on alle puolet enää jäljellä. Kahdeksas semesteri on monella tavalla merkittävä. Sen jälkeen 2/3 lääkiksestä on tehty, ja saa oikeuden toimia lääkärin sijaisena. (sillä edellytyksellä, että opiskelut jatkuvat). Viimeistään yhdeksännen semesterin jälkeen ensi kesänä pääsemme siis tositoimiin, ja sekös jännittää. Toinen merkittävä asia on, että neljännen vuoden lopuksi on vino pino isoja kokeita, mm. gynecologia&obstetriikka, sisätaudit, infektiotaudit. Tammi-/helmikuusta on tulossa stressaava. Kaikenkaikkiaan motivaatio op

Kävipä niin, että seiska semmasta ei tullut sellaista, mitä joskus aikaisemmin odotti. Opintojen alkuvaiheessa sitä kuunteli seiskasemmalaisia kateudesta vihreänä ja mietti että pääsenkö ikinä sinne asti. Tämä ajatus on sittemmin unohtunut kun semesteri toisensa perään on vilahtanut ohi aivan mielettömällä vauhdilla. Eli siis, 7. semesteri on kuuluisa siitä että "on niin rentoa". On ensimmäistä kertaa pelkkiä kliinisiä kursseja ja ne järjestetään ensimmäistä kertaa sykleissä niin, että on vain yhtä ainetta kerrallaan vaikkapa kaksi viikkoa ja sitten taas vaihtuu. Enpä olisi kolme vuotta sitten uskaltanut toivoa, että oman seiskasemmani ensimmäisinä viikkoina synnyttäisin kesken gynen kurssia esikoiseni! Tai, että se myöhemmin kuluisi etänä koulutöitä Suomessa tehden, päätyön ollessa toki tuo vieressäni tuhiseva söpöläinen. Obstetriikan ja gynekologian kurssilta on erittäin osuvia asioita jäänyt mieleen. Ensimmäiset tunnit, joissa käsiteltiin raskauden kulkua olivat melkoisen

Vihdoin lääkiksen ensimmäinen puolikas on suoritettu! On se vaan kaiken hehkutuksen arvoista, vaikka jaksamista täysimuotoiseen juhlimiseen ei ehkä olekaan valtavan luku-urakan ja muiden elämäntilanteeseen liittyvien seikkojen takia. Helppo se kolme vuotta ei ollut mutta kliseisesti se oli kyllä kaiken tuskan arvoista. Ja vielä kun on saanut rakentaa muuta elämää tässä samalla! Luku-urakka oli tosiaan puolisentoista kuukautta, ja yllättäen semesterin loppu vaati jonkin verran säätöä myös ihan kurssien läsnäolojen takia. Kardiologiassa ja kirurgian perusteissa oli kaksipäiväiset kokeet (teoreettinen ja käytännönläheisempi osuus). Vaikein koe oli kuitenkin viimeisenä, nimittäin farmakologia. Omalla kohdalla se yltää näiden kolmen vuoden vaikeimpiin kokeisiin, vaikka sinällään hyvällä valmistautumisella liikaa ei tarvinnut stressata. Se myös sijoittui viimeiselle koejakson päivälle, mikä ei ole tietenkään ihanteellista. Eli tuleville farman kokeisiin valmistautujille, älkää jättäkö siih