Niin se meni se kuusi vuotta, kukapa olisi uskonut. Tämän blogin kautta pystyy hyvin palauttamaan mieleen niitä fiiliksiä mitä opiskelujen alkuajoista on, koska onhan ne himmentyneet, paljon on unohtunut. Oma lääkisaikani toki on hyvin erilainen kuin useimmilla, koska sain lapset opiskeluaikana. Maailman paras päätös omalla kohdallani, ja olipa aikalailla tuuri mukana kun ensimmäisen kanssa selvisin opiskeluista kiitos koronan etäopintojen, ja toisen kanssa kävi muuten vaan tuuri ajoituksessa.
Kandivuodet tässä välissä olivat mahtavia ja raskaita. Töissä
oppimiskäyrä on tietysti alkuun hurjan nousujohteinen, mistä tulee aivan
mahtava fiilis. Töitä tehdessä oppii soveltamaan sitä teoriatietoa aivan eri tavalla. Sitten joskus tuli myös se "discouragingly realistic" -
vaihe, jolloin ymmärsi turhan selvästi, että ei tiedä juuri mistään
mitään. Onneksi se on aina vain vaihe, eikä siihen tunteeseen tarvitse
jäädä muhimaan. Tein töitä useammassa paikassa, erilaisissa kaupungeissa
ja sairaaloissa, eri klinikoissa. Tätä taktiikkaa voin todella
suositella! Myös työnantajat arvostavat, että on nähnyt erilaisia
paikkoja. On erilaista työskennellä yliopistosairaalan liepeillä tai
syrjemmällä, joten oppii myös erilaisia taitoja. On myös todella mukava tavata ihmisiä eri puolilla ja tutustua eri "kulttuureihin". Tosi hieno juttu, että RSU:ssa on nykyään 11. semesterillä nämä harjoittelujaksot, jotka saa tehdä omassa maassa. Meillä niitä oli 14 viikkoa, mutta ilmeisesti se aika pitenee tulevilla semestereillä. Ihan parasta parhautta.
Nyt olen siis 12. semesterillä, ja loppu häämöttää. Kurssit ovat käyty, mutta state exam on vielä edessä. Se kattaa koko lääkiksen asiat, kysmyksiä on kaikilta isoilta kursseilta fysiologiasta ja patologiasta alkaen. Kysymyksiä on asetettu ennakkoon 445 (omien laskujeni mukaan) ja niistä kysytään 10. Lisäksi on käytännön osuus simuloiden ja myös potilastapaus sairaalassa. Nämä tapahtuvat tammikuussa kolmena päivänä, ja mikäli niistä suoriutuu, valmistuu helmikuussa. Toivotaan että kaikki menee nappiin ja pysymme terveinä. Oma ajankäyttöni huomioonottaen kaikki todella pitää mennä nappiin, koska en pysty enää varaamaan aikaa opiskelulle kuten ensimmäisinä vuosina ennen lapsia.
Olenko valmis lääkärintöihin? Uskoakseni olen. Tiedostan hyvin puutteita osaamisessani, mutta tiedostan myös jo joitakin vahvuuksiani. Ja se riittää tässä vaiheessa. Asiat kyllä selviää työn tuoksinnassa, tavalla tai toisella.
Ohessa Suomen kauneutta näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Onnea Suomi 105v! Tästä kauneudesta olemme päässeet vuoden aikana nauttimaan.
Kommentit
Lähetä kommentti